Kun Hauskanallen vitseille ei Halilassa naureta, hän päättää lähteä etsimään paikkaa, jossa hänen huumoriaan arvostetaan. Hauskanalle päätyy matkallaan Hassulan erikoiseen maailmaan, jossa huumori kukkii ja nauru raikaa.
Olemme olleet hetken erossa ja se on ollut perseestä. Hän on ollut mustasukkainen. Tai me olemme olleet. Hänelläkin on heikot hetkensä. Se on tietysti turhaa, sillä Hänen tapauksessaan se vain on.
Hänen silmänsä loistavat. Hän astuu elegantisti autooni. Ulkopuolisella ei ole mitään mahdollisuuksia vilkaista Hänen lyhyen hameensa alle - hänen tahtomattaan. Punaista. Ja hävyttömän pientä. Hän tulee aivan kiinni minuun ja se tuntuu hyvältä.
Olen hämmästynyt kuinka paljon ikävöin Häntä. Hänen mielipiteitään, ääntä, katsetta ja valistunutta maailmaa. Hän on minulle helvetisti enemmän kuin tämän blogin kommenttiosuuteen tyrkytetty raamatun jae. Jota muuten olen etsinyt kohta viikon. Ison kirjan hakemisto on googleen tottuneelle todella vanhanaikainen. Kiireisenä miehenä olen, hävettää myöntää, lukenut tuon kommentin innoittamana vasta vanhan testamentin. Palaan aiheeseen uudestaan hankittuani järkevän keskustelun edellyttämän sivistyksen ja kahlattuani teoksen ainakin psalmeihin asti. Siihen mennessä luulisi saaneensa jo käsityksen asioista.
Hän ojentaa pikkuhousunsa minulle. Ne pienet ja punaiset.
Hassulassa Hauskanallen huumoria arvostetaan niin paljon, että hänet nimitetään kuninkaaksi ja hän saa haltuunsa myös kuninkaan valtikan. Valtikan avulla vaalitaan maagisia jalokiviä, jotka sisältävät Hassulan salaisuuden "nauruhermon kutkuttamisesta".
Suutelemme liikennevaloissa valojen vaihtuessa - kilometrien pituinen suudelma. Esko Riihelä, eikö suutelu ajon aikana ole kiellettyä ja vitun vaarallista? Katsomme toisiamme niin intensiivisesti, että edessämme ajavalla on taustapeilissään melkoinen riski. Häntä ei saa hands-freellä.
Auto pysähtyy, eikä paikkaa ole harkittu. Hän värisee orgasmiaan ympärilläni. Maailma tärähtelee työntöjeni voimasta ja meitä ihmettelemään saapuu yleisöä.
Pyyhin Hänen pohjattoman ikävänsä osoituksen penikseni varresta.
Jääkö hän maahan, jossa vakavuus on kiellettyä vai palaako hän sateenkaarien täyttämään Halilaan?
osaat leikkiä kielikuvilla. tämä halinalle-juttu on paras tähän asti! synkkä huumorisi puhuttelee. jään odottamaan jatkoa.
VastaaPoistahei. minua kiinnostaa ilmaisevatko miehet tunteitaan noin seksin kautta? kirjoituksesi ovat pelkkää panemista joka kuulostaa vaan himolle, ehkä itselläni on rakkaudesta vähän toinen ajatus.
VastaaPoistaEn tiedä, miten muut miehet ilmaisevat tunteitaan. Ehkä pitäisi eksyä johonkin miehiseen koto-blogiin ja ottaa selvää.
PoistaTämä blogi ei ole matka miehen tunne-elämään, vaikka viittaankin Häneen kohdistuviin tunteisiini - täällä retostellaan halinalleilla.
Moro. Kuin omaa tarinaani lukisin, mutta miehen kynästä. Been there, done that. Kaiken tuon. Ja edelliselle kommentoijalle- naiset ilmaisevat yhtälailla tunteensa seksin kautta. Tai sanoisinkin ennemmin, että kun on tunteita, todella, todella voimakkaita tunteita, tuppaa olemaan myös todella, todella voimakasta halua ja kyltymätöntä nälkää ja jatkuvaa tauotonta panetusta. Siinä totisesti unohtuu aika ja paikka ja työtkin..on vain pakkomielteinen tarve olla toista lähellä, toisen iholla, sisällä. Kadottaa se raja, mistä toinen alkaa ja mihin itse loppuu. YHTÄ.
VastaaPoista