Olemme molemmat vakaasti sitä mieltä, että suuri osa seksistä tapahtuu päässä. Päässä se onnistuu - tai epäonnistuu. Niinkuin melkein kaikki muukin. Yhteydenpitomme on kiivasta ja harvinaisen seksuaalisviritteistä. Spagettia hämmentävä, ulkoisesti kiltti perheen tukipilari pukee toista miestä varten kotiasunsa alle pikkuhousut, joita talouden leijonakuningas ei ole nähnyt - narut, jotka ovat niin minimalistiset, että termi pikkuhousut tuntuu karkeasti liioitellulta. Tuhma äiti. Huomaan innostuvani siitä, että hän laittautuu minulle silloinkin kun en ole fyysisesti läsnä.
Tiedän paljon hänen elämästään, työtovereista, hänen taloyhtiönsä hallituksesta, perheen viihdevempaimista ja ensimmäisistä poikaystävistä. Ainoastaan hänen elämässään oleva ehta aviomies erottaa hänet aiemmista suhteistani. Olen yllättynyt hänen aiheuttamista tunteista. En olisi uskonut, että tälläisessä suhteessa olisi upean seksin lisäksi toinenkin ulottuvuus.
Tekstariseksissä hän pesee kaiken aiemman elämässäni. Hän ansaitsee palkinnon, suuta, joten käyn tankkaamassa auton. Hän ei ole ollut autossani täysin alastomana: kiinnijäämisriski tiedostaen olemme riisuneet vain välttämättömän. Siihen tulee muutos.
Suhteemme peruskivi on lapsellisuuksiin asti menevä avoimuus. On helppoa kun ei tarvitse kusettaa moneen suuntaan. Välttämätöntäkin, sillä kantti on joskus koetuksella. Tämän suhde opettaa, ettei Juice tiennyt, mistä lauloi sanoessaan, ettei kadehdi niitä, jotka luotuja ovat kaksoiselämään. Tämä on mahtavaa. Sanoinkuvailematonta. Kuplan, meidän kahden valtakunnan, avoimuuden pohja lienee pitkissä keskusteluissamme, jotka virtuaalisen alkuperän vuoksi ovat olleet rohkeampia kuin ehkä olisivat olleet kasvokkain. Kasvottomina anonyymeinä tunnustelimme toisiamme heti varsin rohkeasti ja nyt tuntuu, että tabuja ei ole. Tiedän paljon hän tienaa - merkityksetön, mutta kiehtova esimerkki ja yksityiskohta keskustelumme avoimuudesta.
Haen hänet töistä, kuten tapaamme aloitella yhteisen aikamme. Olen varannut mukaan Leathermanin - ja hän tietää siitä. Hän näyttää aivan kuten muinakin päivinä - kauniilta ja asialliselta ammattilaiselta. Musta hame, neule, sukkahousut ja korkokengät. Jo ajaessamme tutuksi käyneelle paikalle, puristan häntä reidestä ja edelliseltä "stailaan sun sukkahousut"-retkeltä tuttu riiiiiiiips ääni paljastaa kankaan antavan periksi. Auto parkkiin ja hän liukuu pehmeästi auton takapenkille.
Otan leathermanin ja sujahdan saaliini perään. Suutelemme agressiivisesti toisiamme näykkien. Avaan näppärän monitoimityökalun ja kuljetan sitä hänen paitaansa pitkin. Painan linkkuveitsen terän hänen paidasta läpi ja helmaosasta kangasta kiristäen, viillän hänen paitansa kahtia. Epäsovinnaista, pelottavaa ja aivan helvetin kiihottavaa. Rintaliivit suorastaan huutavat - naps, eikä hakasia tarvitse noista haparoida enää koskaan - edestä avatut. Hameen kanttauksissa haastetta on työmiestasoisesti mutta minä en aio jäädä kakkoseksi. Otan hänet syliini. Hänellä on enää stringit jalassaan. Ojennan teräksisen-innovaation hänelle ja annan hänen kokeilla. Hyvin se onnistuu kiltiltä tytöltäni ja hän on viimeinkin alasti - auton takatila muistuttaa räätälin pajaa.
Tunnen suojelevani tätä alastonta kaunotarta maailmalta - kuitenkin hän on nyt tasmanian tuholaisen luolassa, eikä poispääsyä ole. Hän on minun - ja vain minun. Turvassa kanssani. Minun naaraanani.
Uuden esileikkimme kuumentamana hän ottaa suuni hyväilyt vaativampana kuin koskaan. Sovimme, että hän saa toteuttaa itseään vapaasti, kunhan pysyy hiljaa. Psykologinen aspekti lisä-twistiksi: jos voihkit niin nami lakkaa - tuntuu toimivan. Teen kaikkeni saadakseni hänet huutamaan nautintoaan. Koetellakseni Häntä. Hän onnistuu kuitenkin pysymään vaiti. Kasvoista päätellen se ei ole ihan helppoa. Ihailen hänen luonteen lujuuttaan ja päästän hänet pälkähästä pyörittäen kieltäni niin lujaa kuin suinkin.
Hullua. Minä olen rakastunut häneen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti