19. maaliskuuta 2012

6. Suupielet sotkussa

Hengityksen tasaannuttua ja limakalvojen eheydyttyä haluan lisää. Viestittelymme on muuttunut. Tunnen mieleni kärsimättömäksi ja haluan lisää. Tietenkin perheen ja muun arjen yhdistäminen iskän deittailuun aiheuttaa omat kommervenkkinsä.

Keskustan hotellit ovat epäkäytännöllisiä. Liikaa autoja, silmiä ja kebabin tuoksua - liian vähän parkkipaikkoja ja todennäköisyyttä olla törmäämättä tuttuihin. Tahdon tavata hänet, vaikka tapaamiseen ei sisältyisi seksiaktia. Eikö tämän pitänyt olla seksisuhde? Menemme lounasajelulle - ajelen kuten hänen kanssaan ajan - eläkeläisen ottein, vaihdellen nopeutta mateluvauhdista kaasun kiinni hirttämiseen. Keskityn häneen en liikenteeseen.

Kiertelemme kehäkolmosen varrella - kilometreittäin pikkutietä. Nautin hänen seurastaan - ja hänen reitensä ovat kauniit. Kuin tehty pakkasen kuivettamien kourieni keitaaksi. Sukkahousut ovat edelleen mustat. Asiallinen tyyli sopii hänelle - kaipa sitä voi yhteiskunnallisesti arvostetun ammattikunnan edustajalta odottaakin. Minusta on hauskaa, että kaiken tuon bisneksen alla hän on minulle huora - ei tietenkään yksinomaan, mutta kuitenkin. Hän ei pahastu karusta terminologiasta ja kontrasti todellisuuden ja oman rinnakkaistodellisuutemme välillä on hieno. Kukaan ei osaa hänen tai minun tuttavapiirissä kuvitellakaan, että me naimme. Siis keskenämme.

Hän on hurmaava. Kajautan yhtäkkisen impulssini sanoina hänelle - nuolen sinulle takapenkillä orgasmin? Huomaan nostavani hämmästyksestä kulmakarvojani itsekin. Hänen silmissä välähtää - hän tarkastelee katseellaan minua. Mitä? - nii-in, sitä minäkin ihmettelen. Jossain kahden ihmisen joukkohypnoosissa hän nyökkää ja siirrymme takapenkille - kunhan olen ensin raivannut tieltä lastenistuimet ja niiden telakat, taito joka eittämättä tulee tässä suhteessa kehittymään...

Suutelemme ja hyväilen hänen kehoaan. Hän puree huultaan katsoessaan minua. Ilmeestä päätellen me molemmat hämmästelemme ohikiitävän hetken, että mitä vittua tässä oikein tapahtuu. Riisun kengät, sukka- ja pikkuhousut - ja käyn herkuttelemaan lounaspöytääni.

Hän on lauennut suuhuni. Ensimmäistä kertaa. Autossa, kuin kaksi teiniä. Vakuutan, että tämä oli täysin hänelle - en odota saavani suuseksiä itse. Tuntuu kummallisen luonnolliselta tyydyttää yksipuolisesti toinen ilman pienintäkään tyytymättömyyden tunnetta. Olen luomakunnankruunu. Hän on minun.

Keskustelemme matkalla hänen työpaikalleen kaikesta mitä juuri tapahtui. Huomaan, että hän uskaltaa nauttia seksuaalisuudestaan epäröimättä. Se on piirre, jota aikuiselta Rakastajattareltani odotan. Hänen tapauksessa pikemminkin vaadin. Olen varma, ettei tämä jää viimeiseksi kerraksi tätä laatua.

Koen vapauttavaksi kokemukseksi toisen yksipuolisen tyydyttämisen. Tavalla, joka on minulle uusi - en ole näin tehnyt, antanut tai saanut, joitakin kotisuhteessa tapahtuneita rakkaudenosoituksia huomioimatta. Pidän siitä, että hento vaalea nainen nauttii kyseenalaistamatta haluani palvella hänen nautintoaan. Totta puhuen saan hämmästyttävässä määrin hänen laukeamisestaan seksuaalisesti.

Tietenkin rakastan nussimista, mutta pelko autoni spermaamisesta saa tuulilasin irtonumero-lukijan pakokauhun valtaan -  munani jatketta ei liata puurolla! Siisteydessään naisen orgasmi on käytännöllinen, kiihottavaa ja yksipuolisena nautittuna puolijulkisessa tilassa niin epäsovinnainen, että teroitan kieleni valmiiksi pillunmakuista tulevaisuutta varten.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti