30. maaliskuuta 2012

17. Kuivat - sainks mä?

Olen varsin aikaisin aloittamani seksielämäni aikana ehtinyt tutustua kehooni - ja tietenkin jotain on opittu vastakkaisesta sukupuolesta matkan varrella. Nussimme intensiivisesti autossa, kuten tapanamme on. Päivä alkoi poikkeuksellisesti, sillä havahduin viestimästä hänelle kesken töihin lähdön - "lintsataanko". Täysin spontaani ehdotus - järjetön sellainen. Menoksi siis.

Auto parkkiin ja herkuttelemaan. En tiedä millaista ekstaasi on, mutta jos jotain oli aamukahvissani niin sitä. Oloni on sanoinkuvailemattoman erilainen. Uskon, että hän tuntee samoin. Kaikki on kuten tavallisesti, eikä mikään kuten ennen. Olemme oppineet toisistamme paljon - ja käänteiden kasvattamina olemme nykytilanteessa. Tässä hetkessä. Läsnä.

Hän katsoo silmiini ja täysin hallitsematon orgasmi lähtee liikkeelle. Alavatsani on tulessa - uikutan kuin pieni marsu. Olen koko painollani hänen päällään. Nostan päätäni nähdäkseni hänen kasvonsa. Olen hämmentynyt. Laukesin, vai laukesinko? En ole koskaan kysynyt, että "saiksMÄ?" - nyt kysyn. Hän hymyilee, kohauttaa harteitaan ja sanoo tunteneensa miten sykin nautintoni häneen. Hän arvelee, että kullin läpi jotain häneen sinkosin - ilmeisesti pelkän rakkauteni, sillä muuta ei näy. Kaluni ei tunnu lainkaan aralta - ensimäistä kertaa yhdynnän jälkeen.

Pääni on sekaisin. Olen lauennut kuivasti. Mitä vittua? Onko tämä jotain intialaista seksiä ja jos, niin missä on esikaupunkini Buddha? Viimeinen selkeä ajatukseni oli yhtyä häneen puhtaasti? Tuokaa kaapu niin minä alan henkistyä.

Omituista. Tuleeko tästä blogista miehen matka itseensä? Toivottavasti ei, sillä rakastan pääosanesittäjääni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti