26. maaliskuuta 2012

13. Hyvää viikonloppua!

Saamme tilaisuuden yhteiseen viikonloppuun. Ei kuitenkaan ihan siinä mielessä kuin parit normaalisti yhteisen viikonlopun käsittävät. Ei sentään. Saan kuulla, että hän on viikolopun kotosalla, ei yksin, mutta ilman Tampiota. Yllätyn itsekin ilahtumiseni määrästä. Koska samainen viikonloppu on minulle sattumalta tapaamisten kannalta järjestettävissä, haistan seksiltä tuoksuvan hauskanpidon sieraimissani.

Lauantai

Mikäpä onkaan parempi tapa aloittaa rentoutuminen kuin vehtaaminen työpaikkani parkkihallissa. Keskellä kevään kynnyksellä tasapainoilevaa Helsinkiä. Koska on viikonloppu, laskemoin hallin olevan tyhjähkö - huolimatta parista lähitalojen asukkaiden kansoittamasta parkkipaikasta yritysten omistamien parkkihalliosakkeiden seassa.

Takapenkille siis. Tarkoitukseni on hoitaa hänet, mutta havahdun vyön kolahdukseen ja soljun hänen sisällään. On käsittämätöntä miten rento olen - kollegan ruuvatessa autoaan hallin oviaukosta sisään, munani notkenisi nopeammin kuin ehtisin sanoa "Moi apina, töissä lauantaina?". Katson häntä ja loisteputken valossakin hän näyttää Ladyltä. Hieno nainen, herkkä rakastajatar ja juuri minun tyyliäni.

 Punaposkisina ihastelemme toisiamme - kiitos kokemuksesta, tai jotain. Nauramme ja hallin hämyssä kuivailemme kosteuspyyhkeisiin halun jälkiä. Keskustelemme netissä. Nähdäänkö vielä illalla?

Myöhemmin illalla

Kurvaan parkkipaikalle ja hän kipaisee kevyin askelin paikalle lenkkeilyvarustuksessa. Miten joku voi näyttää windstopperissa noin kauniilta. Näen hänet ensimmäistä kertaa hänet harrastustamineissa - tuon perseen olen nähnyt ennenkin ja se näyttää aina hyvältä.

Käymme "lenkkipyyhkeelle" ja hoidan yksipuolisesti hänet. Radio Rock luo tunnelmaa. Sovimme tapaavamme huomennakin. Hän katoaa tihkusateeseen jättäen makunsa huulilleni. Lenkkeilevä nainen on kaunis.

Sunnuntai

Herään virkeänä sunnuntaihin. Aika lähteä asioille. Talla pohjassa kurvailemme peräkanaa kuin kaksi kiimaista porsasta autoissaan - pian parkkihallin ovet taas aukeavat.

Virrat pois ja viimeinen pari uunista ulos. Otan hänet syliini. Miten kahdella aikuisella voi olla näin kiire. Otan hänet suuhuni, tahdon hänen sisäänsä. Hän pyytää minua. Pudistelen päätäni - tuhma. Katson häntä silmiin tunkeutuessani häneen. Valotilanne muuttuu dramaattisesti - vittu. Nosto-ovi aukeaa ja sisään marssii mies. Miehuuteni pehmenee ja pakenee. Kuiskimme. Minuutit kuluvat. Kuka helvetti viettää aikaansa parkkihallissa? Olemme päällekäin - aivan ääneti. Nostan päätäni kurkatakseni vieläkö mies on hallissa - säikähdän - metrin päässä autosta. Helvetti. Ja luojalle kiitos 3M-tummennuskalvosta.

Pakettiauton 2.5 litrainen diesel hurahtaa kummempia hehkuttelematta käyntiin ja vieraamme poistuu. Kuinka ollakaan, kerta-varoitus ei kauaa paina mielessä. Yhdyn häneen. Miten voikin tuntua niin hyvältä tuo ihana kuusikymmenkiloinen olento.

Perkele. Lisää porukkaa. Pikkuinen perhe. Helvetin helvetti. Onneksi öljyt ja pissapojan säiliön nesteet lienevät tarkastetun isän toimesta jo ennen perheen istuttamista autoon ja muitta mutkitta volkkari kaartaakin ovista ulos - ydinperheillä ei aikaa tuhlata turhaan maleksimiseen. Pitänee uskoa vinkkiä. Kaksi varoitusta saatu. Suutelemme autojemme vieressä. Hieno viikonloppu, mikä kokemus. Hänen suudelmansa tuntuvat petollisen hyvältä. Ihan nopeasti? Ihan vähän vain?

Hän pyllistää vasten avonaisen auton oven takaa paljastuvaa lastenistuinta. Hänen perseensä näyttää kiihottavammalta kuin koskaan. Otan häntä lanteista tunkeutuen häneen. Jos ovi nousee, ei tarvitse suotta aprikoida, että huomattiinko meidät. Räjähdän häneen. Seisomme sisäkkäin, hän housut laskettuina, minä sepalus auki. Hengitän hänen hiuksiaan. Hengitän tätä paskaista parkkihallia enkä ole koskaan kokenut vastaavaa.

2 kommenttia:

  1. Vaan riittääkö seksuaalista halukkuutta samalla vielä aviopuolisoillekin.. Vai joutuvatko puolisot olemaan ilman seksiä..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tunteiden jakaminen useammalle kohteelle seksuaalisen halun jatkona on helpompaa kuin uskoisi.

      Omantunnon kysymykset tai yksiavioinen psyyke ovat parisuhdeterapeuttien ja länsimaisen moraalin perusmääreitä. Hedonisti löytää energian nuoruuden lähteestään kaikkeen eikä kotonakaan tingitä mistään.

      Poista