18. maaliskuuta 2012

5. Omena, Eeva ja paratiisi


1 uusi viesti saapunut - 0xx-xxxxx44, saa tekstata ihmisten aikoihin ja soittaakin 9-17.

Hän antaa vihdoinkin numeronsa. Toivon tämän tarkoittavan ytimekästä puhelinpettinkiä, sillä hänen sensuelli erotiikkansa hurmaa estrogeenin janoisen miehen. Vaimoni ei ilahtuisi tästä, mutta itsekäs ihminen ei pysähdy omaa napaansa pidemmälle ajattelemaan. En edes harkitse pelin poikkiviheltämistä. Nyt on myöhäistä pakittaa - olen antanut itselleni luvan tähän. Tuntuu kuin kaikki tähän asti keskustelemamme olisi esileikkiä, joka muuttuu aivan kohta kiihkeäksi seksiksi. Omenaa ja heti.

Viestittelymme jatkuu puhelinviestinnän rinnalla sähköpostitse. On aivan selvää mihin tämä tulee johtamaan. Olemme molemmat verbaalisia, mutta nyt puhumisen aika alkaa olla ohitse.

Koska molemmilla löytyy kotoa aviopuoliso, yhteistä lintupönttöä täytyy hakea kotiosoitteen ulkopuolelta. Pikainen googlettelu johtaa omenahotellin sivuille. Hotellin hakeminen ei ole koskaan tuntunut näin luvattomalta. Eikä syyttä, sillä emme ole hakemassa tyynyille aseteltuja namuja tai perheystävällistä miljöötä ilman kohtuutonta määrää rappusia.

Ajankohta on sovittu ja huone varattu. Tapaamme Hänen työpaikkansa pihalla, jonka poikki kiireiset ihmiset vaeltavat laumassa työnsä pariin haastamaan itsensä. Tunnelma on odottava. Hän näyttää kauniilta - pikku-Punahilkkani takissaan. Kaasu pohjaan ja kohti eerikinkatua.

Pääsemme viimein huoneeseen. Omenahotellille parisänky tarkoittaa kahta yhdistettyä sinkkusänkyä. Viis siitä. Riisumme vauhdilla - ja aivan yhtä vauhdilla saan kondomin puettua ylleni. Tunkeudun häneen. Jollei jalkani toistuvasti uppoisi kahden patjan väliin, olisi kaikki kuten elokuvissa. Tuntuu upealta. Joudun ottamaan mielikuvaharjoituksen, jotten laukeaisi häneen kontrolloimatta itseäni. Miten ne siellä työpaikalla mahtavat pärjäillä. Janne esimerkiksi. Typerä vitun Janne. Ennenaikainen siemensyöksy estetty - [x] check.

Reiteni ovat maitohapoilla - olemme hikisiä. Yhtä märkää, voihkivaa lihamöykkyä. Hän kuiskii. En ole tottunut siihen, että minulle puhutaan tuhmia. Hän tahtoo minun tulevan pilluunsa. Hän osaa asetella sanansa niin, että minusta tuntuu melkein luonnottomalta, etten ole vaatinut kanssani naineita naisia puhumaan törkeyksiä. Aikuinen, tyylikäs, korrekti Nainen näyttäytyy upeana monitahoisena eroottisena kokonaisuutena, josta viisikymmentä edellistä eivät tiedä mitään. Tulen häneen ja havahdun katatoniaa lähentelevästä tilasta näläntunteeseen.

Eerikinpippuriin - ruokaa... En muista, koska olisin ollut näin kuolemaisillani nälkään. Lounaalle saapuneet konttorirotat katsovat meitä. Posket punaisina, hiukset sekaisin - lammasta suuhun - on varmaan kaikille niin selvää, että "noi nai".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti