Suhteemme syvenee ja huomaan hänen kertovan asioita, joita hän ei varmasti kerro muille. Olen varmasti joskus ainoa. Siltä ainakin tuntuu. Huomaan hänestä kun hän avaa itseään minulle luottaen siihen, että ymmärrän. Tunnen itseni ainutlaatuiseksi. Hänen luottamuksensa on minulle tärkeää. Tiedän mistä hän pitää, mikä häntä satuttaa ja miten hänet saa suuttumaan.
Tiedän hänen kipupisteistään ja hän minun. Olemme monissa asioissa
harvinaisen samanmielisiä. Keskustelunaiheemme ovat moninaisia.
Yllätävää ehkä; tiedän vaikkapa hänen lähimpien kollegoidensa nimet,
vaikken ole heitä koskaan tavannutkaan. Tiedän myös heidän heikkoutensa
suhteessa minun ammattilaiseeni. Ne laiskat ja kunniattomat!
Olen nähnyt yhden kerran hänen liikuttuvan. Sen ajatteleminen saa vatsaani perhosia. Tilanne oli koskettava, mutta hyvällä tavalla. Koen, että kasvoimme sekunnissa entistä lähemmäs toisiamme. Suhteemme on monimutkainen ja paljon arvokkaampi kuin mitä olin alunperin hakemassa.
Peiton alla kujertelu on kasvattanut tapaamisiin kuluvaa aikaa. Olemme säännönmukaisesti myöhässä kun unohdumme höpöttelemään. On mukavaa maata hänen vieressään ja tunkea varoittamatta sormi hänen sieraimeensa. Ihan vain nähdäkseni hänen reaktionsa. Yllätyksellisyys kuvaa välejämme. En tiedä koskaan etukäteen mitä tulee tapahtumaan. Ehkä eroamme jyrkimmin siinä, että minä taidan olla meistä ehdottomampi - testosteroni poissulkee kyvyn kompromisseihin tai supistaa näkökulmaa, miten vain.
Toivottavasti Hän keimailee multimediaviestillä minulle työhuoneestaan, siitä kulmassa olevasta. On sentään perjantai.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti